maanantai 27. huhtikuuta 2015

NAZARETH JA URIAH HEEP


Nazareth ja Uriah Heep samalla keikalla 18.4.  ja pääsin keikalle. Liput oli tietenkin ostettu jo ajat sitten. Miksihän lippuja täytyy myydä puoli vuotta ennen? Yhtyeestä riippuen liput kumminkin myydään alle viidessä minuutissa tai lippua on saatavilla vielä esityspäivänä.

Tähän konserttiin lippuja oli ilmeisesti saatavilla, koska  konserttipaikalla oli mukavan väljää liikkua. Tapahtumamainonta on jossain määrin heikkoa, koska ennen konserttia tapasimme Anttilassa ostoksilla opiskelukaverin, joka ihmetteli, miten häneltä on voinut mennä ohitse kyseinen tapahtuma?
 
Skotlantilainen yhtye Nazareth on käynyt ennenkin Suomessa ja ensimmäisen kerran näin sen Lappajärven Halkosaaressa, jossa kävi aikoinaan paljon muitakin maailmalla tunnettuja bändejä. Uriah Heep on myös vieraillut aikaisemmin Suomessa useinkin.

Nazareth

Nazareth on tullut tunnetuksi muun muassa covereista, joista tunnetuin on . Felice ja  Boudleaux Bryantin kappale Love Hurts. Sen ovat aikaisemmin levyttäneet muun muassa Roy Orbison ja The Everly Brothers.  Se on myös ainut single, joka on päässyt Yhdysvalloissa Top 10:een..   Love Hurts sai kyllä minutkin areenalla tunnelmoimaan.

Nazareth vietti pari vuotta sitten jo 45-vuotisjuhlaansa. Vanhoissa bändeissä on sellainen ikävä puoli, että alkuperäisjäseniä ei montaakaan ole, ja yksikin riittää, kuten esimerkiksi Nazarethin basisti Pete Agnew. Tästäkin syystä basso olisi saanut kuulua raskaammin.

Uriah Heep

Uriah Heep on myös jo legendaarinen Suomen  vierailija. Nimensä Uriah Heep on ottanut Charles Dickensin novellissa David Copperfield, jossa esiintyy samanniminen hahmo. Bändillä on myös omat suomalaiset fanisivut.
Edellisen kerran näin Heepin  Kauhavalla viime kesänä. Yhtye on kerännyt yleisöä vanhoilla nostalgisilla hiteillään kuten  Easy Livin'. Fiilistelymusiikkia bändiltä riittää muun muassa Lady in Black.
Brittiläinen bändi on julkaissut uuttakin tuotantoa, mutta Areenalla yhä vanhat biisit vetivät. Nostalgisissa tunnelmissa ystäväpariskuntakin tanssi July morning,  ja samoissa tunnelmissa pitelin tanssin ajan paremman puoliskon juomalasia. Nautin jotenkin kotoisesta tunnelmasta ja äänentoistokin pelasi verrattuna viime kesän kokemukseen. Tosin nyt kuuli että, Sunrise biisi vaati tällä kertaa laulajalta vähän liikaa. Sen sijaan meiltä vanhoilta ystävyksiltä Sunrisen laulaminen sujuu vielä niin kuin ennenkin. :)

Bändiä ehtii näkemään vielä tänä vuonna Suomessa ja uusia levyjäkin bändin tiimoilta on ilmestynyt. Bändin vanha jäsen, Ken Hensley  tekee myös soolokeikan Seinäjoella toukokuun 9.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti