THE WEST HIGHLAND WAY

Pian vuodenvaihteen jälkeen islantilaiset kohtalotoverit kutsuivat suomalaisia mukaan puuhaamalleen Skotlannin matkalle. Heinäkuista reissua suunnittelimme kevään, ja mahdollisuus lähteä matkaan viimein järjestyi. Niin alkoi tähän astisen elämäni pisin kävelylenkki, joka kesti seitsemän päivää ja pituutta sille kertyi ainakin 130 kilometriä. Päivässä kävelimme noin 20 km. Elämys, jonka muistaa pitkään!

Kävelin The West Highland Wayn, joka on Skotlannin tunnetuimpia kävelyreittejä. Se alkaa Milngaviesta, Glasgowin reunamalta ja kulkee poikki Skotlannin ensimmäisen kansallispuiston ja kiertää suurimman järven Loch Lomondin rantaa.  Vaellus päättyy Fort Williamiin Britannian korkeimman vuoren Ben Navisin juureen.  

Korkeuserot vaihtelivat ja kuljimme ainutlaatuista luontoa kukkuloilla ja laaksoissa sekä muistelimme laulua Loch Lomondista: ”Käy rinteillä tiesi mä laaksoja kuljen ja Skotlannin nään sua ennen…” Skotlantilainen kansanlaulu (The Bonnie Banks), jota koulussa laulettiin.

Maasto oli paikoin haastavaa. Kiipesimme greipin ja appelsiininkokoisien kivien muodostamien röykkiöiden päällä kallionrinnettä ylös ja alas. Vuorelta laskeutuvia Pieniä puroja ja koskia kahlailtiin tai hypittiin niiden ylitse kiveltä kivelle. Mutaakin oli matkan varrella, etenkin alavammilla seuduilla, koska usein satoi ja sadeviitalle saimme käyttöä vähän väliä pitkin päivää.

Joka yö saavuimme uuteen majapaikkaan ja siellä tuli vastaan tuttuja kasvoja päivän kävelyreitin varrelta. Kävelijöitä oli suomalaisten ja islantilaisten lisäksi ainakin Tanskasta ja Australiasta. West Highland Way on hyvin suosittu etenkin hollantilaisten vaeltajien keskuudessa.

Reitin varrella pysähdyimme muun muassa paikkaan, jossa  on maailman yhdeksänneksi kaunein näkymä. Samaan listaan on sijoitettu esimerkiksi Niagaran putoukset. Onneksemme tämä upea vuorimaisema näkyi suoraan hotellihuoneemme ikkunasta.

Päivän päätteeksi hyvä palautusjuoma, illallinen ja uni maistuivat sikäli kun malttoi mennä nukkumaan, varsinkin jos elävää musiikkia sattui olemaan baarissa tarjolla.

Scotwalksin Inga ja Maggie luotsasivat ryhmämme turvallisesti reitin loppuun saakka. Pahimmilta haavereilta, polttiaisen puremia lukuun ottamatta, vältyttiin. Onnellisina ja väsyneinä palasimme kotiin mukana repullinen valokuvia ja mukavia muistoja.