Kesän pääkonserttini oli AC/DC Hämeenlinnassa. Sää
muuttui konsertti-iltana kauniiksi ja pelasti puistoalueen pahimmalta
mutakolta. High Way to Hell ja Back in
Black yhdessä muiden hittien kanssa saivat todella voimalla energiat liikkeelle.
Yhtyeen uusin studioalbumi Rock or Bust jlkaistiin
marraskuussa 2014, mikä todistaa yhtyeen olevan vielä vedossa. Yhtye on ollut toiminnassa
yli 40 vuotta. Hienoa oli päästä kuulemaan bändiä livenä, koska milloinkaan ei
tiedä pitkäänkö vanhenevat jäsenet jaksavat kiertää konserttilavoja, vaikka vielä
Angus jaksoi hyvin ankkahyppyänsä hypellä.
Yhtyeen perustaja, rytmikitaristi ja säveltäjä, Malcolm Young, kylläkin jäi terveydellisistä
syistä yhtyeestä 2014. Hänen tilallaan soittaa veljenpoika Stevie Young, ja he
muistuttavat ulkonäöltään paljon toisiansa.
Youngin veljekset ovat muuten syntyisin Glasgowsta ja
jotenkin se sopi tämän kesän teemaan, koska juuri vähän ennen konserttia
palasin Glasgowsta West Highland Wayl:lta.
Nykyisin Australian Sydneystä kotoisin olevat muusikot
vetivät todella kovan shown . Laulajan Brian Johnsonin ääni kesti, ja Angus
Youngin taitava soolokitarointi antoi sopivasti lepohetkiä laulajan
äänijänteille. Yleisö yhtyi lauluun ja
Hells Bells kellot keinuivat yläilmoissa. Raketit lensivät tummenevalle
yötaivaalle ja konsertin päätteeksi kaikuivat tykinlaukaukset.
Rauhallisesti, hitaasti etenevässä joukossa, yleisö jätti
Hämeenlinnan Kantolan puiston, jonka AC/DC vihki käyttöön 22.7.2015. Toivottavasti AC/DC nähdään
vielä uudelleen konsertoimassa Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti