WASA OPEN AIR

Uusi täsmätapahtuma, joka on tervetullut täydentämään kesän konserttitarjontaa. Elokuun pimenevät ja lämpimät illat ovat sopivia tällaisille elämyksille.  Ensi kesän bändejä on tässä vaiheessa kiva arvailla, koska jatkoa Wasa Open Air:lle on jo lupailtu.

Ensimmäinen päivä eli perjantai oli Isac Elliotin ja Robinin. Nuoremmat lähtivät silloin lähes lumoutuneina liikkeelle. Odotterlin mielenkiinnolla seuraavaa päivää, koska toinen päivä eli lauantai, lämmitti nuoruuteni muistot uudelleen. Roxette ja Alphaville olivat ne bändit, jotka oli vielä kuultava. Lauantai-illan aloitti Frida Andersson, joten kolmen bändin voimin päivää Vaasassa vietettiin.

Illan aikana fiilisteltiin useiden biisien tahtiin, kuten Alphavillen ”Big in Japan” ja Roxetten ”It Must Have Been Love”, ”The Look”, ”Spending My Time ” jne.

Kuitenkin ”Listen to your heart” by Roxette ja ”Forever Young” by Alphaville  - ovat nyt  loppukesän mottoni.

AC/DC

Kesän pääkonserttini oli AC/DC Hämeenlinnassa. Sää muuttui konsertti-iltana kauniiksi ja pelasti puistoalueen pahimmalta mutakolta.  High Way to Hell ja Back in Black yhdessä muiden hittien kanssa saivat todella voimalla energiat liikkeelle.

Yhtyeen uusin studioalbumi Rock or Bust jlkaistiin marraskuussa 2014, mikä todistaa yhtyeen olevan vielä vedossa. Yhtye on ollut toiminnassa yli 40 vuotta. Hienoa oli päästä kuulemaan bändiä livenä, koska milloinkaan ei tiedä pitkäänkö vanhenevat jäsenet jaksavat kiertää konserttilavoja, vaikka vielä Angus jaksoi hyvin ankkahyppyänsä hypellä.

Yhtyeen perustaja, rytmikitaristi ja säveltäjä,  Malcolm Young, kylläkin jäi terveydellisistä syistä yhtyeestä 2014. Hänen tilallaan soittaa veljenpoika Stevie Young, ja he muistuttavat ulkonäöltään paljon toisiansa.

Youngin veljekset ovat muuten syntyisin Glasgowsta ja jotenkin se sopi tämän kesän teemaan, koska juuri vähän ennen konserttia palasin Glasgowsta West Highland Wayl:lta.

Nykyisin Australian Sydneystä kotoisin olevat muusikot vetivät todella kovan shown . Laulajan Brian Johnsonin ääni kesti, ja Angus Youngin taitava soolokitarointi antoi sopivasti lepohetkiä laulajan äänijänteille.  Yleisö yhtyi lauluun ja Hells Bells kellot keinuivat yläilmoissa. Raketit lensivät tummenevalle yötaivaalle ja konsertin päätteeksi kaikuivat tykinlaukaukset.

Rauhallisesti, hitaasti etenevässä joukossa, yleisö jätti Hämeenlinnan Kantolan puiston, jonka AC/DC vihki käyttöön 22.7.2015. Toivottavasti AC/DC nähdään vielä uudelleen konsertoimassa Suomessa.

THE WEST HIGHLAND WAY

Pian vuodenvaihteen jälkeen islantilaiset kohtalotoverit kutsuivat suomalaisia mukaan puuhaamalleen Skotlannin matkalle. Heinäkuista reissua suunnittelimme kevään, ja mahdollisuus lähteä matkaan viimein järjestyi. Niin alkoi tähän astisen elämäni pisin kävelylenkki, joka kesti seitsemän päivää ja pituutta sille kertyi ainakin 130 kilometriä. Päivässä kävelimme noin 20 km. Elämys, jonka muistaa pitkään!

Kävelin The West Highland Wayn, joka on Skotlannin tunnetuimpia kävelyreittejä. Se alkaa Milngaviesta, Glasgowin reunamalta ja kulkee poikki Skotlannin ensimmäisen kansallispuiston ja kiertää suurimman järven Loch Lomondin rantaa.  Vaellus päättyy Fort Williamiin Britannian korkeimman vuoren Ben Navisin juureen.  

Korkeuserot vaihtelivat ja kuljimme ainutlaatuista luontoa kukkuloilla ja laaksoissa sekä muistelimme laulua Loch Lomondista: ”Käy rinteillä tiesi mä laaksoja kuljen ja Skotlannin nään sua ennen…” Skotlantilainen kansanlaulu (The Bonnie Banks), jota koulussa laulettiin.

Maasto oli paikoin haastavaa. Kiipesimme greipin ja appelsiininkokoisien kivien muodostamien röykkiöiden päällä kallionrinnettä ylös ja alas. Vuorelta laskeutuvia Pieniä puroja ja koskia kahlailtiin tai hypittiin niiden ylitse kiveltä kivelle. Mutaakin oli matkan varrella, etenkin alavammilla seuduilla, koska usein satoi ja sadeviitalle saimme käyttöä vähän väliä pitkin päivää.

Joka yö saavuimme uuteen majapaikkaan ja siellä tuli vastaan tuttuja kasvoja päivän kävelyreitin varrelta. Kävelijöitä oli suomalaisten ja islantilaisten lisäksi ainakin Tanskasta ja Australiasta. West Highland Way on hyvin suosittu etenkin hollantilaisten vaeltajien keskuudessa.

Reitin varrella pysähdyimme muun muassa paikkaan, jossa  on maailman yhdeksänneksi kaunein näkymä. Samaan listaan on sijoitettu esimerkiksi Niagaran putoukset. Onneksemme tämä upea vuorimaisema näkyi suoraan hotellihuoneemme ikkunasta.

Päivän päätteeksi hyvä palautusjuoma, illallinen ja uni maistuivat sikäli kun malttoi mennä nukkumaan, varsinkin jos elävää musiikkia sattui olemaan baarissa tarjolla.

Scotwalksin Inga ja Maggie luotsasivat ryhmämme turvallisesti reitin loppuun saakka. Pahimmilta haavereilta, polttiaisen puremia lukuun ottamatta, vältyttiin. Onnellisina ja väsyneinä palasimme kotiin mukana repullinen valokuvia ja mukavia muistoja.