Eilen sain tilaisuuden
osallistua Kahvia kiitos! näyttelyyn. Mielenkiintoista oli kuulla kahvinhistoriaa
ja Iranilaista soitinta, joka on luutunkaltainen. Soittimen nimi lausuttiin
tarja, mutta en tiedä kirjoitetaanko se miten, ehkä tarya? Kahviloissa lisätunnelmaa
todella toisi viihtyisän rauhallinen elävä musiikki. Suomen kahvihistoriaan
kuuluu tietysti Paulig. Paulig –kahvia olen juonut koko ikäni. Tosin nyt olen
testannut pakurikahvia, jonka terveysvaikutuksia on ylistetty sen sisältämien
antioksidanttien takia ja pakuria on käytetty myös syöpälääkkeenä. Viime viikolla ostin myös kofeiinitonta
kahvia, jota voi huoletta juoda illalla myöhäänkin sen kummemmin virkistymättä.
Eräs mielenkiintoisimmista tauluista näyttelyssä oli kahvikupposensa ääreen
nukahtanut kahvinnautiskelija, ehkä näin käy sitten minullekin. Onkohan pakuri-
ja kofeiinittomalla kahvilla luvattuja vaikutuksia?
Eilen ei Tikanojan taidekodissa tarjoiltu kahvia, vaikka sitä varmasti odotettiin, koska museon taideteoksia suojeltiin vahingoittumiselta. Museoissa ei saa syödä eikä juoda eli omia eväitä ei kannata ottaa mukaan näyttelyyn, vaikka siellä viihtyisikin koko päivän. Lähtiessämme saimme palan Tikanojan suklaata. Suklaapalan söin heti, vaikka olisihan sen voinut säästää iltakahvillekin.

Onnea uudelle blogille! Tästä tulikin mieleen, että pakko saada aamukahvia.
VastaaPoistaKiitos! Suomalaiset juovat päivässä keskimäärin viisi kuppia kahvia, joten minäkin lähden juomaan nuo puuttuvat kaksi kupillista.
VastaaPoistaMä olen käyttänyt pakuria jonkin verran ja uskon kyllä sen terveysvaikutuksiin. Ja onnea tälle uudelle blogille toivottaa kurssikaveri.
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! Minulla on valmista pakurikahvia, mutta seuraavaksi ajattelin ostaa pakurijauhetta ja lisätä sitä kahvinpuruihin.
VastaaPoistaMukavia kahvihetkiä. Itse juon mieluiten tumma paahtoista. Iltakahvit olen unohtanut, kun pitää aamulla jaksaa nousta kukon laulun aikoihin ylös...
VastaaPoistaOlen opetellut tummapaahtoisen kahvin makuun , koska kuulin, että se olisi parempaa mahalle. Kahvia mittaan määrältään vähän vähemmän kuppia kohden. Nautitaan kahvista!
PoistaPidän otsikostasi.
VastaaPoista